|
Studio- ja kiertuepäiväkirja 22.4. - 6.5.2008 |
|
07.05.2008 |
Huhtikuun lopussa oli sen verran säätöä ja suhinaa että jäi päiväkirjan näpyttely kokonaan väliin. Lyhyesti: Levyn kaikki kappaleet
saatiin valmiiksi (mikä on aina miellyttävämpää koko albumia
ajatellen), GMARiin kuvattiin video (joka nähdään toivottavasti melko
pian) ja tätä kirjoittaessa levylle on jo päätetty nimi sekä
kappalejärjestys. Lisäksi levyn kansitekstit on oikoluettu ja korjattu
useampaan otteeseen - vanha totuus on kuitenkin se, että viimeiset
typot huomataan vasta valmiissa painotuotteessa - kansikuvasta on
katseltu yhtä puolivalmista versiota ja kaiken pitäisi olla suunnilleen
miksattu ja ainakin matkalla masterointiin. Toivottavasti. Vili teki
vielä viime lauantaina vihoviimeiset kiippariraidat, Ari lauloi
viimeisenä omana osuutenaan perjantaina erään keikoillakin jo kuullun
biisin.
26. huhtikuuta käytiin Kaustisella Konstassa, missä mm. muisteltiin
Hero's Gold esityskuntoon. Joku huusi että laulu tulee taustanauhalta,
enkä usko että vokalisti voi enää parempaa kiitosta saada! Voin näin
raottaa mystisyyden verhoa ja paljastaa, että kyllä vaan, meilläkin
(kuten monella muullakin nykybändillä) tulee vokaaliosuuksia
kovalevyltä! (Onkohan tämä lööppimatskua???) Joo, Stormwindissä tulee
ns. tukikuoro, jossa lauletaan "Stormwind" ja "aaaaa", ja OB:ssa on
parissa kohtaa samankaltainen tukikööri, jonka päälle kielisoittajat
urheasti huutelevat. Tämä jotta ne kohdat kuulostaisi isommilta eikä
tarvitse roudata 20-henkistä kuoroa mukana. (Enkä muuten edes tiedä
ajaako Mylly noita tukiköörejä ulos lainkaan. Saattaa olla että ne
kuuluu vain meidän korvamonitoreissamme.) Tuleeko kovalevyltä muutakin
laulua? Ei, valitettavasti ei. Eikä esimerkiksi liidilaulua lainkaan.
Joka ikinen ihmisääni näiden parin massakuoron lisäksi on ihan paikan
päällä tuotettua. Pitää ilmeisesti laulaa huonommin että se kuulostaisi
aidolta liveltä. Huutomerkki ja hymiö. Konstan lava oli yhä korkea ja
yleisössä oli muutamia tuttuja ja paljon uusia naamoja. Hjuva hjuva.
Vappupäivänä soitettiin Nosturissa tämän pändin sadas keikka, ja
siellähän oli oikein juhlatunnelma! Lämppäriosuuden kiskaissut PO on
ihan ykkösluokan livebändi, suosittelen näiden heppujen keikkaa
kaikille jotka tuon missasivat. Meidän retkue kokeili hiukan
uudenlaista biisijärjestystä. Introa ei jätetty tarkoituksella pois, se
cd-levy ei vaan toiminut. Mylly juoksi ilmoittamaan "ei tuu introa,
äijät lavalle" eikä siinä sitten muuta tarvittu. Ei tuolle yleisölle
tarvinnut erikseen kertoa "hei, nyt me tultais vähän niinku
soittamaan". Lämminhän siellä taas oli, mutta mikäs siinä. Parempi se
aina on kuin että palella pitäisi! Ari jakoi bändille kauniit taulut ja
lopuksi testattiin uutta sinkkuakin ekan kerran. Hiukan
kahlaamiseksihan se meni, mut ainakin kaikki aloitti ja lopetti samaan
aikaan! Suurkiitokset Nosturiin saapuneille!
Tämä ryhmä on nyt pari viikkoa lomalla, ja sitten lähdetään Nurmijärven
kautta Tokioon. (Häh, eikö kaikki muka yleensä matkusta Nurmijärven
kautta Tokioon?) Mikäli paluulennolle sattuu myötätuuli, ehditään
Tampereellekin ja sieltä YleX-poppiin Kaisaniemeen. Siihen saakka
mukavaa toukokuuta! Seuratkaa sivustoa, kohta pitäisi tulla uusia
videopäiväkirjoja!
-L-
|
|