Laulamista, reissaamista ja palelua 

Taas on pari viikkoa kulunut puurtaessa: Sonic Pumpilla on äänitetty leadvokaaleita ja treenikämpän pajalla kitarasooloja. Loppuviikosta pidettiin myös ensimmäiset köörisessiot - arvokkaan Britney Spearsinkin suosiman mikrofonin ympärille kerääntyivät Erkka, Erkki, Luca ja Arin lauluvalmentajanakin toimiva kultakurkku Aleksi Parviainen. Lopputulos oli pariin biisiin sellainen munkkikuoro ettei tuhdimmalla väliä. Erkin falsettikiljaisuja kuunnellessa tuli mieleen ettei maailman viimeinen kastraattilaulaja olekaan sata vuotta sitten levyttänyt Moreschi. Levylaulaja kuvasi kuorosessiota videokameralla, ja pariin otteeseen hepun räkänauru pisti oton uusiksi. Tarkkamossa istuneet Nino ja Pasi kestivät kuorosession kuin raavaat miehet, lienevät tottuneet pahempaankin. Ensimmäisiä biisejä on myös alettu miksata samanaikaisesti, joten edelleen vaikuttaisi siltä kuin aikataulussa pysyttäisiin.

Viikon aikana päätettiin myös, että tulevan albumin ensimmäinen single on kolmijakoinen raskaahko schlaageri nimeltään Give Me A Reason, joka on lähtöisin kaksipäisen tuottajahirviö Laurenne-Heikkilän sulkakynistä. Albumille on siis tulossa kaksitoista kappaletta, joista tässä vaiheessa ei juuri muuta kerrota. Keikoilla käyneet ovat niistä muutaman kenties kuulleetkin. Ai niin, ei pitänyt kertoa vielä muuta. Että tiedon pihtaaminen onkin mukavaa!

Keikkailtukin on - edellisenä lauantaina käytiin Vääksyn Tallukassa, jossa Texas huudatti Hevikaratea ja lava oli osittain tanssilattialla. Nämä yksityiskohdat siis ihan vaan jotta muistettaisiin missä oltiin. Allekirjoittaneelta suurimman huomion vei ennen keikkaa Amiga-emulaattori, poreallas sekä tietysti tuo paras harrastus baarissa eli Hevikaraten huutaminen. Keikka meni suht vauhdikkaasti ja sen jälkeen taidettiin hiukan juhlia. Ari oli huolissaan sängestään joten ajoi huolellisesti partansa - kaksi tuntia keikan jälkeen! No, jos se nyt on vihdoin alkanut kasvaa niin parempi myöhään, ajelussakin. Vai pitäisikö sittenkin ottaa ZZ Top -lähestyminen uutta imagoa pohtiessa? Koivunen voisi jakaa lahjatkin jouluaattoisin, pientä lisätienestiä ja sitä rataa.

Maanantaina soiteltiin Petra vokalistina Helsingin Apollossa tunnin mittainen yksityiskeikka Sony Roadshown vieraille, jotka lähinnä tutkivat pleikkareitaan. "Älkää antako meidän häiritä teidän pelaamistanne", on kovimpia lavaspiikkejä ikinä! Ei kun oikeasti, meitä hymyilytti, Petran covermatsku oli hauskaa vaihtelua ja kyllähän siellä yleisössä joku oikeasti diggailikin. Tiistaina oli sama shöy paitsi Ari vokaaleissa. Muisteltiin suunnilleen aikanaan Barcelonassa soitettu setti, ja tälläkin kertaa spiikeissä mainittiin pleikkarigolf ja tilanteen erikoisluonne - lavan edusta on täynnä pelimasiinoita, ja kutsuvierailla on hankalaa katsella yhtaikaa lavan musikantteja ja mistä pääsisi seuraavalle levelille. Keskiviikkona avattiin ovet yleisölle, Petra ja Ari lauloivat molemmat eikä pleikoista ollut enää tietoakaan. Täytyy sanoa ettei Kurvisen "laittakaa tennarit jalkaan" ollut turha vinkki, kyllähän tuolla Apollon lavalla ravaisi enemmänkin. Lisää ramppeja, me likes!

Lauantaina siirryttiin Kauhavalle - osa bussilla, osa Valtion Rautateiden kuljetuspalvelulla - ja pian vaikuttikin siltä, että hotellihuoneita asutti joukko keikoilta tutuiksi tulleita luokkaretkeläisiä. Illan aikana sattui ja tapahtui, yleisössä joku riehaantui liikaa, takahuoneessa kävi varas, joku kuulemma kärsi lievästä tärähdyksestä ja toinen vakavammasta unetuksesta... Voro saatiin kuitenkin kiinni, ja loppu hyvin kaikki hyvin ja sitä rataa. Kiitokset paikalla olleille tuttaville ja paikalliselle yleisölle, hauskaahan täälläkin oli. Itse keikka oli taas melko hikinen kokemus. Varsinaisen setin päätteeksi tehtiin pikapäätös korvata enkelten kutsut helvetin pikatiellä - jotenkin oli niin messevä rokänrolmeininki että rytmikäs austraalianpoppi tuntui sopivan tunnelmaan paremmin kuin herkkä fiilistely. Vaihtelua nääs. Osa porukasta päätti varmistaa kotimatkansa siirtymällä valmiiksi bussiin nukkumaan. Siellä oli levylaulajan mukaan niin kylmä että peiton alle piti maastoutua sataprosenttisesti ettei leuka jäädy. Ja leuka jäässä on paska laulaa, kuuluu vanha eskimoiden sanonta.

Jotta kaikki saisivat oman osansa raikkaasta huhtikuun säästä, kutsui valokuvaajaystävämme Ville Juurikkala meidät seuraavana yönä Vuosaaren rantaan näyttämään parastamme. Rendez-vous oli kello 3.30 jälkeen jossakin pimeässä ja kylmässä, ja vasta ensimmäisen auringonkajahduksen aikoihin näimme ylipäätään kuka oli paikalla. Siellä sitten ihasteltiin suomalaista rantamaisemaa, laskevaa kuuta ja nousevaa aurinkoa, katkottiin kaisloja, kiipeiltiin kivillä ja haaveiltiin lämpimästä kahvista. Ville napsi kuvia niin ryhmästä kuin yksittäisitä palelevista pelimanneista, ja lopulta herra vokalisti kävi vielä studiokuvassa ja radiohaastattelussa, Erkka taas siirtyi studiolle re-amppaamaan. Ai ettekö te ikinä nuku? No vaikka sitten taas ensi viikonloppuna bussissa! Tätä kirjoittaessa lauletaan maanantai-iltana stemmoja pariin kappaleeseen, että kyllä tämä tästä ja täältä tällä kertaa tähän.

-L-