Uutiset / Keikat / Bio / Musiikki / Videot / Galleria
Päiväkirja / Kontakti / Forum / Kauppa / MySpace
Kiertuepäiväkirja 14.-16.2.2008
02.03.2008

Torstai 14. helmikuuta

Jaffakattilassa muisteltiin Kirill Babitzinia ja Koivusen ryhmittymä halusi muistella hiukan äänekkäämmin ja näkyvämmin kuin muut. Olihan Kirka kuitenkin paitsi tunnustettu rokki- ja iskelmälaulaja, myös yksi Suomen hevipioneereista. Tiesittekö, että Kirka ja Muska
laulavat Moottorilinnut-albumilla, jota voidaan pitää ensimmäisenä suomenkielisenä hevilevynä? Tsekatkaa Kimmo Kuusniemi Band ja Moottorilinnut. 1980-luvun puolivälissä
Kirka esitti samoja Puprle/Rainbow-covereita joita tämäkin ryhmittymä on veivannut, ja R.O.C.K. sekä The Spell olivat ihan ehtaa kasarihardrockia. Katsoimme, että juuri tästä Kirkan työstä olisi meidän ihmisiä muistutettava, ja niin sitten rymisteltiinkin. Sen verran
oli kuulemma eroa desibelimäärässä ja valojen vilkkumisessa muihin artisteihin nähden että taidettiin onnistua. Yleisö nousi seisomaan ja gaalatunnelma oli hetkeksi muuttunut rokkikeikan intensiiviseksi paahdoksi.

Takahuoneessa höpöteltiin mm. Pepe Willbergin, Pave Maijasen ja Humerinnan pariskunnan ja muiden hienojen muusikoiden kanssa, ja lopun yhteislaulussa keksittiin mm. uusia käyttötarkoituksia roudarinteipille, tuolle kenties maailman tärkeimmälle keksinnölle. Miltä tämä spektaakkeli tulee sitten 24. helmikuuta kuulostamaan ja näyttämään televitsiuunin välityksellä, emme tiedä. Toivottavasti edes osa tunnelmasta välittyy.


Perjantai 15. helmikuuta

Treenikämppä.
Mistä moduloi mihin? 
Tuleeko tästä nyt muka 25 minuuttia? Ai hiukan yli? Soitetaan sitten nopeammin.


Lauantai 16. helmikuuta

fme1.jpg

Miten voi yksi 25-minuuttinen vetää niin puhki! Kuin olisi maratonin juossut. Ehkä siihen oli sitten henkisesti kasannut niin paljon paineita: ensimmäistä kertaa omia biisejä ja vielä astetta vaativamman yleisön edessä. Lavalle ei lentänyt tomaatteja. Buuaukset eivät ainakaan kuuluneet. Vokalistin sarkasmi vesitti ainakin jonkun närkästyksen. Itse asiassa: juuri noinhan sen pitikin mennä! Eturivissä oli tuttuja kasvoja, sali oli täynnä ihmettelijöitä (rokkipoliisejakin kuulemma) ja käsiä nousi ilmaan taaenpanakin. Olo on yhtä helpottunut kuin kesällä ekojen festarivetojen jälkeen.

FME-setti oli siis seuraavanlainen:
-Hero's Gold
-Our Beast
-Keepers of the Night
-Don't Try to Break Me
-Sign of Our Times

Uusista biiseistä kerrotaan lisää myöhemmin. Kyselijöille vastattakoon nyt kollektiivisesti, ettei mitään ole vielä päätetty/valittu/suunniteltu minkään sinkku/levyjulkaisun tai edes ajankohdan suhteen. Sen verran voin sanoa, että noiden kolmen biisin joukossa oli mm. ensimmäinen tämän ryhmän yhdessä virkkaama ralli.

fme4.jpg

Erkka&Luca-partion kitaraklinikka Musamaailman lavalla oli kait jollekin informatiivinen ja moni näytti viihtyvän vaikkei pedagogista osuutta niin sisäistänytkään. Muistakaa Erkan opit: Downstroke it is! Ja te jotka otitte niitä plektransuuntaharjoituksia, treenatkaa niitä oikeasti! Metronomin kanssa on aina parempi.

fme2.jpg

fme3.jpg

Olipa viikonloppu, olipa viikko!
Seuraavaksi sitten pohjoiseen.

Lux Lethor, Mupersanin pahin vastustaja. (tästä teostot levylaulajalle)

 
Päiväkirja-arkisto

07.05.2008 Studio- ja kiertuepäiväkirja 22.4. - 6.5.2008
22.04.2008 Studio- ja kiertuepäiväkirja 9.-21.4.2008
09.04.2008 Studio- ja kiertuepäiväkirja 25.3. - 8.4.2008
25.03.2008 Studio- ja kiertuepäiväkirja 17.-22.3.2008
16.03.2008 Studio- ja kiertuepäiväkirja 10.-15.3.2008
13.03.2008 Studio- ja kiertuepäiväkirja 3.-8.3.2008
03.03.2008 Kiertuepäiväkirja, 20.-29.2., "Lapin-rundi"
02.03.2008 Kiertuepäiväkirja 11.-13.2.2008
02.03.2008 Kiertuepäiväkirja 14.-16.2.2008
08.02.2008 Kiertuepäiväkirja 7.2.2008
18.12.2007 Kiertuepuhelimen TOP 16 viestit kesältä 2007
03.12.2007 Kiertuepäiväkirja syyskuu-marraskuu 2007
08.11.2007 Kiertuepäiväkirja elokuu 2007
07.11.2007 Kiertuepäiväkirja heinäkuu 2007
06.11.2007 Kiertuepäiväkirja kesäkuu 2007
09.05.2007 Huomenta, päivää, iltaa ja yötä pirulaiset!
27.04.2007 Hevisauna
16.04.2007 Finaalia odotellessa

© 2008 www.arikoivunen.fi / Sony BMG Music Entertainment (Finland) Oy